Kun käyrätorvisti Tommi Hyytinen kysyi säveltäjä- ja musiikkitieteilijäpuolisoltaan Johanna Eränkö Hyytiseltäapua tiedonhankinnassa Bernhard Crusellin käyrätorvikonsertosta, hän tuskin arvasi, mitä kysymyksestä lopulta lähtisi liikkeelle. Uutta ja kiinnostavaa tietoa löytyi nopeasti, ja samalla Eränkö Hyytinen huomasi aiemman väitöstutkimusidean saavan väistyä Crusell-tutkimuksen tieltä. Osa tätä vielä julkaisematonta tutkimusta on ollut rekonstruoida käyrätorvikonsertto sellaiseen muotoon, jossa sitä on viimeksi kuultu noin 200 vuotta sitten.

Bernhard Crusellin (1775–1838) käyrätorvikonserton alkuperäismateriaalista on säilynyt ainoastaan soolo-osuus, joskin kolmas osa Rondo vain osittain. Teoksen Allegro- ja Romance cantabile -osat ovat säilyneet lisäksi Franz Preumayrin (1782–1853) sovituksina käyrätorvelle ja puhaltimille. Preumayr oli Crusellin hyvä ystävä ja kollega Tukholman hovikapellissa sekä tämän vävy.

Crusellin konsertto käyrätorvelle ja orkesterille F-duuri sai ensiesityksensä huhtikuussa 1810 Tukholmassa solistinaan Johann Michael Hirschfeld (1776–1841). Hän soitti konserton solistina seuraavina vuosina useita kertoja. Viimeisimmissä tutkimuksissa on Hirschfeldin lisäksi löytynyt myös muita teoksen aikalaisesittäjiä, muun muassa Gottfried Schunke (1777–1861), joka esitti konserton Stuttgartissa vuonna 1823 paikallisen hovikapellin solistina.

Wolfgang Amadeus Mozartin sinfonia nro 41 C-duuri tunnetaan yleisesti lisänimellä ”Jupiter”. Teoksen katsotaan edustavan säveltäjänsä sinfonisen ilmaisun lakipistettä, ja se on Mozartin sinfonioista kestoltaan pisin. Kesän 1788 aikana säveltäjä sai valmiiksi kolme sinfoniaa, ja C-duuri sinfonia valmistui näistä viimeisimpänä.

Teos lienee lisänimen keksineen aikalaiskustantajan mielessä assosioitunut roomalaisten jumalista ylimpään, Jupiter Lucetiukseen eli valontuojaan. Sinfonian finaalin fuugamaisissa, matemaattisen tarkasti rakennetuissa kudelmissa voi kuulla myös Pythagoraan musica universaliksen kaikuja. Riemullisen juhlavat sävelkulut nostavat kuulijansa kohti sfäärien harmoniaa. ”Jupiter” soi kirkkautta ja valoa, jossa näennäisen yksinkertaisista motiiveista kasvaa suurta ilon ja kauneuden läpäisemää musiikkia.

C-duurissa soi myös konsertin aloittava Carl Maria von Weberin 2. sinfonia. Weber sävelsi ainoat sinfoniansa vain noin 20-vuotiaana, ja ne valmistuivat molemmat vuoden 1807 aikana.

Kesto: 1 t 30 min (sis. väliajan)

Johanna Eränkö Hyytinen kertoo Crusellin konserton rekonstruoinnista Musiikkitalon päälämpiössä kahvilan päädyssä kello 17–17.30.